Siirry suoraan sisältöön

Kauden 2021/2022 ILVES jahti päätökseen loistavissa tunnelmissa!

Juukan Myönnettiin 3kpl ilveksen lupia, tänä talvena kaikki ammuttiin 3km sisään seuramme alueelle. Kiersin parin kaverin avustamana kolme mottia joista saatiin kolme isoa uros ilvestä. kaikissa onnistuneissa jahdeissa oli korkeintaan kymmenkunta metsästäjää.

 

  1. kierreltiin aamusta ilvestä joka vielä liikuskeli tuonne 9 asti. ilves löytyi ajolle aika rivakkaan, pyöräytti lenkin ja lähti poikien edessä painattamaan minkä kintuistaan pääsi. Pöllylumi kuitenkin teki tehtävänsä ja muutaman kilometrin jälkeen ajo päättyi paikalleen. lähdettiin janskun kanssa katsomaan tilannetta ja siellähän se 19kg kissa istui kuusen oksalla. jannelle siitä eka ilves.

 

 

2. Ilves oli aika isossa motissa (5x2km), mutta päätettiin kokeilla kun koirat sen kuitenkin ajolle ottavat. Yöjälki ei ollutkaan kun kilometrin luokkaa ja ajo tuli aika äkkiä yöjäljilleen ja takaisinpäin irtilaskupaikkaa. vähän sivussa passittanut mikko sai possauttaa tämän 20kg kissan paremmille jänismaille

 

3. jahti

säästeltiin viimeistä lupaa tammikuun puoliväliin, kelit oli aika kehnot mutta sitten erääksi päiväksi lauhtui plussalle, nyt upottaisi ilvestäkin, jäljen etsintään ja tuurillaan samasta alueesta löytyi isot jäljet. Pojat jäljille ja lyhen yöjäljen päästä ilves juoksulle. ilves teki pientä lenkkiä ja ees taas juoksentelua ja lopulta moottorikelkka uralle jossa koirat sai sen kiinni ja armoton mylly päälle. no niinhän siinä käy että hopeaa on luvassa, onneksi ilves kuintenkin valui omineen passiin, pojilla oli kummallakin sen verran vauriota että liikkuvat vieläkin kolmella jalalla. kati pääsi poksauttamaan hienon 20.5kg uros runtin

 

Kausi meni siis vallan mainiosti. Monnille nyt 16 ilvestä ja Mirrelle 4. Säppikin tekee hyviä töitä,

eli ei voi kun olla tyytyväinen koiriin. Jatketaan ketun pyynnin merkeissä! Ja suuri kiitos apuvoimille,

kiertäjille ja passiin vaivautuneille, yhteistyössä on voimaa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *